Vuoristorataa

Tän postauksen yleisfiilis olis ollu valehtelematta ihan erilainen jos olisin kirjottanut tän muutama tunti sitte.

Viimeset pari päivää on jostain syystä ottanu päähän pienetki asiat helposti ja oon vaan miettiny kotiinpaluuta ja kaikkea Suomeen liittyvää. Oon ollu henkisesti ja fyysisesti tosi väsyny, eikä oo tehny mieli olla sosiaalinen ja aktiivinen. Puhuttiin vaihtarikavereiden kanssa eilen siitä, kuinka kaikilla on just nyt sellanen fiilis että kotona oleminen ois ihan täydellinen juttu. Kaikkia vähän ärsyttää monet asiat täällä ja vaikka esimerkiks julkisen liikenteen ja joskus tekemisenki puuttuminen on mua alusta asti ärsyttäny silloin tällöin, vasta nyt se alko kunnolla tympimään. Ilman mitään kunnon syytä, mulla on ollu nyt ehkä viikon ajan sellanen fiilis, että Suomessa vaan melkeen kaikki asiat tehään paremmin ja täällä monet tavat ärsyttää. En analysoiny sen enempää syytä tähän mun fiilikseen, kunnes eilen keskustellessa Mona sano, että toi taitaa olla se kuuluisa kulttuurishokki. Ja sitte mäki tajusin, että sehän se varmasti on :D En tosin ajatellu, että se tulis näin myöhään, mutta nyt jotenki kun tiedostan sen, on helpompi ajatella positiivisesti ja ymmärtää, että seki yleisärsytys menee ohi ja siitä ei kannata välittää. Ja siis vaikka monet tavat täällä ärsyttäis, se ei silti tarkota että mököttäisin täällä tekemättä mitään: ihan samanlailla elämä rullaa täällä kuin ennenkin.

 Tänään tohon mun yleisfiilikseen tuli kuitenki täyskäännös. Päivään sisälty useita pieniä juttuja, jotka teki mut iloseks. Koulun jälkeen syötiin Poms teamin kanssa Mäkkäriruuat, minkä jälkeen laittauduttiin yhessä illan esitystä varten ja treenattiin. Päästiin siis vihdoin esiintymään Varsity poikien pelin väliajalla ja oli niin ihana pitkästä aikaa tehä just sitä mistä mä tykkään, eli tanssia ja esiintyä. Mua ei jännittäny yhtään, mutta monille tytöille toi oli eka kerta esiintymässä koskaan. Vaikkei me mikään maailman paras teami olla tasoltamme, tykkään tosi paljon noista ihmisistä ja meidän coachista! Meitä on vaan 6 ja tuntuu, että ollaan paljon yhtenäisempi tiimi kun esim mitä oltiin cheerleadingissa. Anyway, esitys suju ainaki mun osalta täydellisesti (en tiiä mitä muut oli mieltä omista suorituksistaan) ja sen jälkeen jäi hyvä mieli :) Yks päivän positiivisista käänteistä oli tärkeeltä ihmiseltä tullu pitkä viesti, joka sai kyyneleet silmään kun luin sitä ennen esiintymistä. Nää tapahtumat sai mulle sellasen olon, että mulla on ihania ja rakkaita ihmisiä Suomessa, jotka oottaa mua ja sillä aikaa mun on turha ärsyyntyä pienistä asioista täällä, koska mä elän parhaillaan elämää, josta mä haaveilin aiemmin ja teen just niitä perus amerikkalaisia juttuja, mitkä oli aina ollu mun unelmia. Vaikka kaikki ei aina tunnu täydelliseltä, eikä se että oon Amerikassa tee elämästä mitään jatkuvaa "American dreamia", pitää välillä pysähtyä miettimään, että mä koen ihan oikeesti täällä niitä juttuja, joista ennen luin vaan muiden blogeista. Mulla on ympärillä mahtavia ihmisiä, niin amerikkalaisia kuin ympäri maailmaa tulleita vaihtareita, ja päivä päivältä osaan olla enemmän oma itteni ja nauttia pienemmistäkin asioista.

♥: Tanja